Oman talouden hallinta

Koska raha-asiat koskettavat kaikkia tavalla tai toisella, päätimme Cashloans.nu -sivustolla jakaa vinkkimme oman talouden suunnitteluun. Jos haluat esimerkiksi säästää suurempia hankintoja varten tai pitää arjen menot paremmin kurissa, tulee sinun kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin. Kun pidät huolen rahoistasi, pidät samalla huolen itsestäsi ja otat vastuun omasta elämästäsi.

Jotta saat paremman kokonaiskuvan taloudestasi, sinun tulisi pitää kirjaa tuloistasi ja menoistasi, ja samalla ohjata tilannettasi haluamaasi suuntaan. Sinun ei tarvitse huolehtia menoistasi liikaa, mutta tee suunnitelma raha-asioidesi varalle ja pysy siinä. Samalla suhtautumisesi rahaan muuttuu positiivisemmaksi.

Tavoitteellinen säästäminen (myös pahan päivän varalle)

Tasapainoinen talous vaatii jonkin verran säästöjä. Et välttämättä tarvitse säästötiliä, joka on tarkoitettu lähinnä koron kerryttämistä varten, mutta jonkinlainen pesämuna on hyvä olla yllättävien tilanteiden varalle; työttömyys, onnettomuus tai muut äkilliset tapahtumat saattavat vaatia enemmän myös taloudeltasi. Päätä sopiva summa, jonka haluat säästää pahan päivän varalle, ja sen jälkeen voit aloittaa säästämisen muita tavoitteita tai hankintoja varten. Oli kyseessä sitten uuden asunnon hankinta tai lmoamatka, säästäminen tuo turvaa ja joustavuutta. Mahdollisuuksia on monia; osakkeet, rahastot, investoinnit tai säästötilit. Sinun ei tarvitse laittaa säästöön suuria summia, vaan tärkeintä on aloittaminen. 10 € on parempi kuin ei mitään.

Laadi budjetti

Jotta voit tarkastella talouttasi ja suunnitella tulevaa varten, on talouden suunnittelu esimerkiksi 1 kuukauden ajaksi hyvä idea. Kyseessä on budjetti, joka sisältää tyypillisesti tulosi sekä menosi. Budjetti on hyvä työkalu erityisesti kuukauden menojen seuraamiseen. Näet selvästi, mihin rahat kuluvat – ehkäpä tuhlaat rahaa ajattelematta, mutta budjetti auttaa karsimaan nämä menot ja pääsemään eroon haitallisista kulutustavoista. Keskity rahojen priorisointiin, jotta voit taata sen, että kuun lopussa rahaa on vielä jäljellä.
Jos sinulla ei ole säännöllisiä tuloja tai et ole varma, riittävätkö tulosi kuun loppuun, talouden suunnittelu sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä on ehdottoman tärkeää. Budjetin tärkein tavoite on silloin pitää kirjaa jokaisesta ostoksesta. Arvioi jokainen viikko tai kuukausi erikseen, jotta ymmärrät tarvittavat muutokset.

Pidä kirjaa säännöllisistä kuluistasi – mutta myös vaihtelevista menoistasi.

Säännölliset menot ovat niitä menoja, jotka sinun tulee maksaa kuukausittain, kuten vuokra, lasku tai tilaukset. Vaihtelevia menoja taas ei välttämättä tule ajatelleeksi; ruoka, vaatteet, hammaslääkärikäynnit, yms. Varmista aina, että voit maksaa säännölliset menosi ensimmäisenä, kun palkka saapuu tilillesi. Sen jälkeen voit laskea, kuinka paljon rahaa sinulla on elämistä varten seuraavana kuukautena. Jonkin ajan kuluttua opit omat kulutustapasi ja osaat tunnistaa kuukausittaiseet menosi paremmin.

Yksityinen taloudenhallinta, kuten säästötilit ja omat säästöt

Jotta saat taloutesi tasapainoon, voi säästämisen priorisointi auttaa ja silloin säästötilin avaaminen tai pesämunan rakentaminen on paikallaan. Jos sinulla ei ole tiettyjä tavoitteita säästöillesi, voi rahan laittaminen säästöön tuntua turhalta. Tästä syystä tavoitteiden asettaminen kannattaa. Kuinka paljon haluat säästää 1, 3 tai 5 vuodessa? Aseta lyhyen tai pitkän ajan tavoite ja tee suunnitelma sitä varten – tavoitteeseen keskittyminen tekee säästämisestä helpompaa.
Tänä päivänä netistä löytyy paljon materiaalia budjetin laatimiseen, kuten laskentataulukoita ja valmiita malleja, joiden avulla voit kartoittaa taloudellisen tilanteesi. Toinen hyvä vinkki on säästösovelluksen lataaminen, kuten Android- ja iOS-laitteille sopiva Smartbudget. Kyseinen mobiilisovellus auttaa sinua tekemään budjetin ja kirjaamaan ylös kaikki tulot ja menot, siirrot pankkitililtäsi, velkojen lyhennykset ja asettamaan säästötavoitteet helposti älypuhelimellasi.

Nopeat ratkaisut ja talouden suunnittelu

Yksinkertainen tapa parantaa henkilökohtaista taloutta on sen rakenteellinen suunnittelu, jota helpottaa takaperin ajattelu – kuinka paljon rahaa tarvitsemme? Kuinka paljon voimme sitä saada? Miten sen teemme?

Kuten aikaisemmin mainittu, pidä huoli siitä, että voit aina maksaa säännölliset kulusi. Käy ne läpi ja katso, jos voit alentaa kustannuksia neuvottelemalla tai vaihtamalla esimerkiksi sähkösopimusta tai vakuutusyritystä. Tarkastelemalla vaihtoehtoja ja kilpailuttamalla yritysten hintoja voit säästää välittömästi jopa satoja euroja kuukausittain. Hyvä sääntö on se, ettei anna säännöllisten kulujen viedä yli 50% kuukausittaisesta budjetista.

Varo mainoskikkoja, kuten ’ota 3, maksa 2’ tai ’rajoitettu tarjous’, sillä saatat tehdä heräteostoksia, joita et edes tarvitse. Helposti tulee ajatelleeksi ”säästävänsä rahaa” kyseisten tarjousten avulla, mutta todellisuudessa säästäminen ei tarkoita sitä, että saisi rahalla mahdollisimman paljon, vaan sinun tulee tehdä vain oikeasti välttämättömiä ostoksia.

Alennuskoodit, erikoishinnat ja alennetut tuotteet voivat toisinaan säästää lompakkoasi, mutta kuten mainitsimme yllä, ei sinun tarvitse ostaa tuotteita vain siksi, että hinta on alhainen. Tärkeintä on oppia säästämään rahaa kaikissa arkisissa tilanteissa. Erilaisilla alennuksilla tai etukorteilla saatat saada tavaroita halvemmalla, mutta kuun loppuun mennessä saatat tehdä ostoksia suurilla summilla, jotka olisit voinut siirtää säästötilillesi. Muista se, että voit aina kysyä mahdollisista alennuksista kaupoissa asioidessasi.

Oli taloudellinen tilanteesi kuinka vaikea tahansa, toivoa on aina. Keskustele asiasta pankkisi tai lainanantajan kanssa, jotta sopiva ratkaisu löytyy.

Vinkki – Kilpailu- ja Kuluttajavirastolla on hyvä opas, joka antaa vielä lisää neuvoja ja vinkkejä oman talouden suunnittelua varten. Lue lisää KKV:n sivuilta ((aukeaa uudessa välilehdessä)).

Usein kysytyt kysymykset

Mitkä ovat uusimmat lainanantajat 2023?
Vuoden 2023 aikana Suomen markkinoille ilmestyi useita uusia lainanantajia, jotka tarjoavat joustoluottoa ja kertalainoja.

Jos haluat nähdä kaikki uudet lainat yhdellä kertaa, katso sivustomme päivitetyltä listalta uudet lainat 2023.
Milloin laina siirretään tilille?
Osa lainanantajista siirtää rahat hakijan tilille heti sopimuksen hyväksymisen jälkeen (joustoluotto myös 24h/vuorokaudessa), mutta suurempien lainojen siirrossa voi mennä 2-3 pankkipäivää. Jos lainanantaja käyttää samaa pankkia kuin sinä, rahat siirtyvät tilillesi heti. Esimerkiksi Nordean ja Osuuspankin tileille lainan saa nopeasti useimmilta lainanmyöntäjiltä.

Löydät sivustoltamme kaikki 22 lainayritystä, jotka myöntävät lainaa heti - katso koko lista tästä.
Kuinka suuren lainan voi saada ilman vakuuksia?
Voit ottaa ison vakuudettoman lainan kattamaan esimerkiksi remontin aiheuttamat kustannukset, lomamatkan tai uuden auton tai asunnon käsirahan. Et tarvitse omaisuutta tai takaajia lainan ottamista varten. Tällä hetkellä suurin laina ilman vakuuksia on 70 000€, korko alkaen 4,5%. Suurilla lainasummilla on pitkä maksuaika, mutta mitä nopeammin maksat sen takaisin, sitä enemmän säästät korkokuluissa.
Mitkä ovat perusvaatimukset hakijalle?
Yleiset perusvaatimukset lainan saamiselle ovat vähintään 18 vuoden ikä, pysyvä osoite Suomessa ja suomalainen pankkitili. Yleensä vaaditaan säännölliset palkka- tai eläketulot eikä hakijalla saa olla maksuhäiriömerkintöjä. Vaatimukset vaihtelevat lainanantajan mukaan - lue tarkat ehdot aina heidän sivuiltaan ollaksesi 100% varma, että lainahakemuksesi hyväksytään. Vaatimukset löytyvät myös sivustomme arvosteluista.
Kuinka paljon laina maksaa?
Lainan kustannukset ja korko voivat vaihdella suuresti eri rahoittajien välillä - lainanottajalta voidaan koron lisäksi periä avausmaksu tai tilinhoitomaksuja. Joustoluottoa ottaessasi nostosta voidaan periä nostomaksu, ellei kyseessä ole kuluton ensilaina. Lainavertailun avulla voit selvittää hinnat, avausmaksut, korot ja nostokulut.

Halvin laina löytyy välittäjän kautta, kuten Omalainalta (vuosikorko alk. 4.19%). Lainanantajista edullisin on Ferratum (todellinen vuosikorko 21.94%).
Millä lainanvälittäjällä on eniten yhteistyökumppaneita?
Lainanvälittäjät toimivat yhteistyössä 15-30 rahoittajan ja pankin kanssa – mitä enemmän yhteistyökumppaneita välittäjällä on, sitä enemmän tarjouksia saat ja näin ollen sinulla on paremmat mahdollisuudet löytää paras laina. Rahalaitos ja Sortter ovat suosituimpia lainanvälittäjiä, ja heillä on yli 25-30 yhteistyökumppania.
Lainanantajat yhteistyössä Cashloansin kanssa
Cashloans toimii yhteistyössä 80+ rahoituslaitoksen kanssa. Joukossa ovat mm. Ferratum, Omalaina, Blue Finance, Risicum ja Haenyt.fi. Arvosteluistamme löydät tarkemmat tiedot jokaisesta lainapalvelusta erikseen. Poistamme sivustoltamme pankit, joista suomalaisilla on huonoja kokemuksia ja listaamme vain lainanantajat, jotka täyttävät meidän sekä sivustomme vierailijoiden vaatimukset.
Voiko lainaa saada ilman korkoa tai muita kuluja?
Muutama lainanantaja tarjoaa tällä hetkellä lainaa ilman korkoa tai jopa kokonaan ilman kuluja, mutta tarjousten määrä väheni huomattavasti uuden korkokaton myötä. Koroton tarjous on yleensä tarkoitettu vain uusille asiakkaille, jotka ottavat lainaa ensi kertaa ja laina-aika on rajoitettu usein 30 vuorokauteen.

Katso päivitetty listamme, josta löydät kaikki korottomat lainat tai kokeile lainojen lajittelutoimintoa eri sivuilla löytääksesi parhaat tarjoukset. Esimerkiksi Sortter tarjoaa uusille lainanottajille 1 kk ilman korkoa.
Miten laina maksetaan takaisin?
Laina maksetaan takaisin kuukausittaisilla lyhennyksillä. Lainanantaja lähettää laskun sähköpostitse tai tavallisella postilla. Lasku sisältää maksettavan summan, jonka voi maksaa verkkopankin kautta. Lyhennyksiin sisältyy lainaerän lisäksi korko sekä mahdollisesti myös tilinhoitomaksu, avausmaksu ja/tai nostokulut.

Yleensä lainojen takaisinmaksua varten sovitaan maksusuunnitelma, mutta lainan voi maksaa takaisin aikaisemminkin ilman lisäkuluja. Tavallisesti ylimääräiset lyhennykset maksetaan samalla tilille kuin kuukausittaiset osamaksut, mutta varmista toimenpiteet lainanantajalta.
Voidaanko lainakorko vähentää verotuksessa?
Joissakin tapauksissa lainojen korkomenot voidaan vähentää tuloverotuksessa; Suomessa vain yrityslainojen, asuntolainojen ja tulonhankkimisvelkojen (vuokratulot, osaketulot, yms.) korko voidaan vähentää pääomatuloista. Kulutusluottojen tai muiden henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen yksityislainojen korkoa ei voi vähentää.
Voiko lainalla maksaa pois vanhat velat?
Lainojen yhdistäminen on yleinen keino säästää lainakuluissa ja välttää velkojen kertyminen; yhdellä edullisemmalla lainalla maksetaan kaikki kertyneet osamaksut, luottokorttilaskut tai pikavipit, ja voit keskittyä yhden ainoan lainan takaisinmaksun. Yhdistelylainalle saa tyypillisesti 1-15 vuotta takaisin maksuaikaa.
Miten löytää halvin laina?
Sivustomme listaa kaikki sopivat lainoihin liittyvät tiedot sekä korot, joten voit valita itsellesi edullisimman lainan kaikista pankeista ja lainayrityksistä. Lainakustannuksia vertaillessa muista huomioida lainojen todellinen vuosikorko, ei pelkästään lainan nimelliskorko, sillä vain todellinen korko kertoo lainakustannukset kokonaisuudessaan. Suomessa yksityislainoille on asetettu korkokatto, joten kotimaiset lainat ovat automaattisesti hieman edullisempia kuin laina ulkomailta.

Mitkä ovat yleisimmät lainatyypit?
Yleisimpiä lainatyyppejä ovat joustoluotot ja tavalliset yksityislainat (ilman vakuuksia) aina 70 000€ asti. Suurempia lainoja otetaan yleensä isompia hankintoja varten, mutta joustoluotto sopii arkisempiinkin menoihin.

Myös pikavipit ovat edelleen suosittuja: takaisinmaksuaika on lyhyt ja siten kulujakaan ei ehdi kertyä. Jokainen lainaa rahaa omista yksilöllisistä syistään, joita lainanantajat harvemmin utelevat – tärkeintä on se, että laina maksetaan takaisin.
Myönnetäänkö lainaa maksuhäiriöiselle?
Luottotiedoissa näkyvät maksuhäiriömerkinnät estävät lainan saamisen useimmissa tapauksissa. Lainanantajat tarkistavat hakijoiden luottotiedot Bisnode Finlandin tai Suomen Asiakastiedon kautta ennen lainan myöntämistä. Mikäli luottotiedoissasi on merkintöjä, joudut todennäköisesti odottamaan niiden vanhenemista (2-5 vuotta).

Suomessa toimii muutamia rahoittajia, joilta voi hakea lainaa maksuhäiriöistä huolimatta, kuten sekä OmaLaina . Katso sivustoltamme lainanantajat, jotka myöntävät lainaa ilman luottotietoja.
Lainojen korkokatto
Syyskuussa 2019 Suomen yksityislainoja koskeva korkokatto madaltui; korkoraja on 20% ja lainan pääoman ulkopuoliset lainakustannukset saavat olla enintään 150€ vuodessa.

Vuonna 2020 koronapandemian iskiessä lainan ottajien tilannetta helpotettiin uudella 10% korkokatolla. Tilapäinen korkoraja oli voimassa 30.09.2021 asti - nyt korko on kaikissa lainoissa jälleen ennallaan (vuonna 2019 asetetun korkokaton mukainen).

Lue lisää lainojen koroista täältä.